Mielenosoituksen dokumentointi

SensuuriWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämän sivun on tarkoitus dokumentoida 4.3. pidetyn mielenosoituksen edistymisen hyviä ja huonoja puolia mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

Järjestelyissä mukana olleet voisivat kirjata tänne missä he onnistuivat ja minkä olisi voinut tehdä paremmin. Näin mahdollisissa tulevissa mielenosoituksissa osataan valmistautua paremmin.

Sisällysluettelo

Mielenosoituksen alkuvaiheet

Ajankohta

Ajankohta on tavallaan perusteltu, sillä media on helpommin liikkumahalukas arkisin toimistoaikaan ja poliitikot ovat enemmän valmiita tulemaan paikalle. Toisaalta tämä rajoittaa paljon monen mahdollisuuksia olla läsnä, sillä monen työelämässä olevan on mahdotonta sumplia tarpeeksi vapaata arkipäivälle, keskipäivän tienoille. Yksi vaihtoehto olisi, että valoisana vuodenaikana mielenosoitus olisi arkipäivänä mielenosoitus olisi vasta klo 16 tai 17, koska juttu ehtisi vielä silloin sama illan uutisiin ja seuraavan päivän printtimediaan. Siksi toiseksi, jos tapahtuma on tarpeeksi iso ja merkittävä (eli ts. tätä mielenosoitusta isompi ja näkyvämpi), niin kyllä sillä olisi tarpeeksi painoarvoa saamaan poliitikot liikkeelle hieman myöhemminkin. Sama pätee myös mediaan. Tämän asian suhteen pitäisi kuitenkin tehdä ensin laaja taustakartoitus median ja poliitikkojen mielipiteistä. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Paikka

Isolle mielenosoitukselle paikka on luonnollinen valinta, sillä eduskuntatalon edessä on tilaa ja se on näkyvä paikka. Se myös edustaa edustuksellista demokratiaa. Pienempiä mielenosoituksia voisi tosin harkita järjestettävän myös esim. viestintäministeriön ulkopuolella täsmämielenosoituksen muodossa. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Ennakkovaroitus

Mielenosoituksen järjestely alkoi kiitettävän paljon aikaisemmin kuin esim. Lex Karpela-mielenosoituksen järjestely, mutta laajemmin silti hieman turhan myöhään, mikä osoittautui ongelmaksi esim. Lindénin ja muiden puhujavieraiden kannalta. Siksi toiseksi olisi tarvittu enemmän aikaa monelle työelämässä olevista tehdä työaikajärjestelyitä. Eli mieluummin reilusti ainakin 2 viikko ennen haluttua ajankohtaa pitäisi saada päivänmäärä selville ja koneisto pyörimään. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Puskaradio ja muu epävirallinen sanan levittäminen

Mitään tarpeeksi järjestelmällistä ja pontevaa puskaradiokampanjaa ei ollut. Niin ikään tiedotusmateriaalia oli liian vähän jaettavaksi ilmoitustauluille, jne. Ihmisiä ei patistettu tarpeeksi paljon värväämään mukaan sukulaisia, kavereita, työkolleegoita, nettituttuja, jne. Olisi tarvittu oma tiiminsä tämä koordinointiin, jotta sana mielenosoituksesta olisi saatu leviämään laajemmin. Lisäksi olisi tarvittu enemmän puffeja keskustelupalstoilla ja esim. IRC-kanaville aiheesta, eli ei vain linkkejä mielenosoitussivustolle, vaan ihan masinointua keskustelua aiheesta. Keskustelu herättää mielenkiintoa ja saa ihmiset kiinnostumaan enemmän kuin pelkästä tiedotteesta. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Julkinen keskustelu

Toisin kuin tekijänoikeuslakimuutoksen suhteen, niin tällä kertaa sanomalehdissä oli todella vähän mielipidekirjoituksia. Varmuudella on tiedossa vain yksi Hufvudstadsbladetista. Saa korjata, jos tieto on väärä, eli mikäli toivon mukaan oli muitakin. Mielipidekirjoitukset kirvoittavat ihmisiä ottamaan kantaa (ts. esittämään vastalauseita) ja kiinnostumaan asiasta. Voimavaroja olisi ehkä pitänyt omistaa tähän spesifiikimmin. Se, missä onnistuttiin julkisen keskustelun kannalta oli se, että meitä ei leimattu pedofiileiksi tai lapsipornon levittämistä tukeviksi ainakaan median puolelta, vaikka muita sellaisia pedobear-leimasimella hutkittuja leimoja tuli. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Mielenosoituksen kohderyhmä

Oli ehdottoman positiivista, että mielenosoitus keräsi mukaan monta aktiivista naista, jotka myös kunnostautuivat erilaisissa järjestelytehtävissä. Lisäksi oli paljon naisia ihan vaan "tavallisina" mielenosoittajina. Tämä on toivottava kehityssuunta ja lisää kauniimman sukupuolen edustajia tulisi ehdottomasti saada mukaan nörttileiman kumoamiseksi. Tämän eteen täytyy tehdä paljon työtä keskittymällä muuhunkin kuin teknisiin näkökohtiin ja pistämällä puskaradion tehokkaasti houkuttelemaan naisia paikalle, koska saattavat epäröidä ja pitää mielenosoitusta liian teekkarijuttuna. Erilaiset opiskelijajärjestöt ja poliittiset ryhmittymät saattavat olla otollisin alusta tällaiselle rekrytoinnille. On myös tärkeätä saada paikalla ihmisiä, joita ei niinkään tekniikka kiinnosta, mutta lastensuojelun ja vapausoikeuksien laiminlyönti aiheuttaa kuohuntaa. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Sidosryhmät

Oli varsin luonnollista, että EFFI toimi mielenosoituksen ensisijaisena sidosryhmänä, jota kautta saatiin tukea ja aktiivisia osallistujia. Jatkossa toivottavasti tämä yhteys pelaa vähintään yhtä hyvin kuin nytkin. EFFI:n lisäksi tarvittaisiin myös muita sidosryhmiä, jotka liittyvät aiheeseen toimintansa kannalta. Tämä siksi, että aktivismi laajenisi teknologiapiirien ulkopuolellekin ja saisimme mukaan lisää aktiiveja auttamaan järjestelytyössä. Muutenkin tämä on paras tapa saada paikalle ihmisiä, joita varmasti aihe kiinnostaa, koska ovat mukana siihen jotenkin liittyvässä sidosryhmässä. Mahdollisia yhteistyökumppaneita ovat esim. Amnesty, Vanhemmat.com tai muut vastaavat verkkoyhteisöt, poliittiset nuorisojärjestöt (esim. VaNu on puolellamme), puolueet (lähinnä Liberaalit), naisasialiike (vihje: hyväksikäytettyjen tyttöjen oikeudet) ja kansainväliset sidosryhmät (jos asia menee tarpeeksi vakavaksi, niin kyllä ulkomaillakin rupeaa kiinnostamaan). --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Jos uhka laajentuvasta sensuurista näyttää toteutuvan, niin sidosryhmiksi tulee eritoten saadaa uhkapelaamis- ja tekijänoikeusasioita ajavia tahoja, eli esim. Piraattiliitto. --Rasbelin 8. maaliskuuta 2008 kello 00.18 (EET)

Banderollitalkoot 1.3.2008

Tunnelma oli hyvä. Ilmeisesti sitä ei oltu selvitetty tarkasti, kuka on tuomassa mitäkin tarvikkeita. Parempi suunnittelu olisi voinut olla paikallaan, mutta homma toimi loistavasti kyllä näinkin. Lähinnä oltaisiin tarvittu enemmän pitkiä keppejä niitä isoja banderolleja varten.

  • Keppejä järjestettiin talkoiden jälkeen lisää ja kaikki tehdyt olleet banderollit saatiin kyllä keppeihin. --IPenguin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.48 (EET)

Paikan valinta

Sillä, että talkoot pidettiin Otaniemessä, oli todennäköisesti hyviä ja huonoja puolia. Mahdollisia hyviä:

  • Melko lähellä lopullista mielenosoituspaikkaa.
  • Lähettyvillä suuri määrä tietoteknisesti osaavia ja asiasta kiinnostuneita ihmisiä. Kun talkoot ovat näin lähellä, on pieni kynnys tulla mukaan.

Huonoa:

  • Tekijäporukkaan saattaa valikoitua liiaksi tietynlaisia persoonia.
  • Kaukaa pohjoisesta ei juuri kenenkään kannattanut tulla. Jos talkoot olisi pidetty keskemmällä Suomea, olisiko porukkaa ollut enemmän vai vähemmän? Tietysti voisi pitää useita toisistaan erillisiä talkoita, joissa kuitenkin kommunikoidaan keskenään.
  • Talkoita varten tuskin kukaan jaksaa lähteä kymmenien kilometrien päähän - muutama erillinen tilaisuus olisi saattanut toimia.

Tarvikkeet

Työkalut kannattaa seuraavalla kerralla ottaa heti alkuun mukaan. Hyödylliseksi havaittuja tarvikkeita:

  • Työkäsineitä
  • Saksia
  • Katkoteräveitsiä (niitä paperin leikkaamiseen soveltuvia vehkeitä joista saa terän työntymään ulos ja katkaistua osia terästä pois)
  • Vasara ja nauloja
  • Niittipistooli
  • Saha
  • Pora? (Ei ollut paikalla, mutta olisi voinut käydä johonkin.)
  • Monta rullaa erilaisia teippejä. Ilmastointi-, maalarin ja pakkausteippi sopivat vähän eri tarkoituksiin
  • Talouspaperia. (Paikalla ollut vessapaperi loppui hyvin nopeasti.)
  • Syötävää, jos tulee nälkä. Myös, jotta mieliala pysyy korkealla

Materiaali

  • Pahvia.
  • Paperia.
  • Lakanoita.
  • Keppejä kylttejä ja banderolleja varten.
  • Tusseja.
  • Spray-maaleja.
    • Mahdollisesti myös kaavaimia ("sapluunoita") kirjaimille.

Mitä talkoissa voisi jatkossa tehdä paremmin?

Työjärjestys? Suunnitella paremmat kiinnikkeet isoille banderolleille. Yhdestä irtosi toinen pää mielenosoituksen alussa.

Banderolleihin kannattaa tehdä reikiä (läppiä) tuulta varten. Nyt ei tuullut kovaa, onneksi.

Samaten banderollit kannattaa tehdä 2-puoleisiksi jos materiaali on tarpeeksi paksu ja valoa läpäisemätön. Siten myös takana nähdään, mistä on kyse.

Liittyy vähän noihin tarvikkeisiin: "voin tuoda sitä ja sitä", mahdollisesti valmis lista jonnekin mitä kaikkea tarvitaan (johon voisi ruksata tyyliin "tuon vasaran", "tuon puutavaraa"), jolloin ei tarvitse lähteä hakemaan niitä siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa jo touhuta.

Mielenosoitus

Ennakkotoimenpiteet paikan päällä

Aikataulu meni liian tiukaksi, joten järjestelyt eduskuntatalolla olivat vielä pahasti kesken kun mielenosoituskulkue oli tulossa Kiasmalta. Eli olisi tarvittu enemmän ennakointiaikaa saada järjestelyt kuntoon ja testattua niiden toimivuus. Muutenkin aiheutti paljon hätiköintiä paikan päällä. Noin puoli tuntia aikaisemmin olisi ollut hyvä. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Järjestäytyminen Kiasmalla

Järjestäytyminen toimi varsin hyvin, mutta järjestäjien olisi pitänyt kertoa selkeästi mielenosoitusohjeet ja esittäytyä, jotta tilanne olisi lähtenyt liikkeelle hieman luonnollisemmin ja ihmiset olisivat tienneet enemmän siitä mitä tulee tapahtumaan. Nimilappujen jaosta ei ollut mitään ennakkotietoa, joten esim. allekirjoittanut ei sellaista saanut. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

Osa banderolleista tulee jatkossa jättää mielenosoittajajoukon taakse, tekstit Mannerheimintielle päin. Ohikulkeva liikenne näkee näin mistä on kysymys.

Puhujien järjestys

Puhujien koordinointi ja ohjeistus petti, koska vastaavalla henkilöllä oli liikaa nakkeja hoidettavanaan. Eli olisi tarvittu enemmän valmisteluaikaa ja ehkä vähemmän nakkeja per pää. --Rasbelin 7. maaliskuuta 2008 kello 22.26 (EET)

  • Spiikkitalkoisiin olisin kaivannut enemmän väkeä, ja kuulin, että monia olisi kiinnostanut. Sen voisi seuraavalla kerralla järjestää aiemmin. --Millakko 7. maaliskuuta 2008 kello 22.38

Jyrki Kasvin mukaan [1] mielenosoituksessa poikettiin perinteisestä järjestyksestä, jossa puolueiden edustajat tuovat tervehdyksensä suuruusjärjestyksessä. Pitäisikö tähän kiinnittää mahdollisissa tulevissa mielenosoituksissa huomiota?

Yhteydenotot kansanedustajiin ja toimittajiin

Äänentoisto

Eduskuntatalolla järjestettäviin luvan saaneiisiin mielenosoituksiin suhtaudutaan kiinteistötoimiston osalta ystävällisesti ja auttavaisesti. Sähköä saa pyytämällä, tarjolla on useampi 1x16A schuko, CEE 3x16A (näitäkin taisi olla pari), 3x32A ja 3x63A. Vetomatka portaiden alapäähän keskelle noin 40m. Tarkemmat speksit ja sähkökaapin avaus käyttövalvojalta, yhteystiedot Eduskunnan www-sivuilla. -- Kemppi

Äänentoiston ohella voitaisiin myös taltioida yleisöääntä, ettei sitä tarvitsisi poimia videon tekemisen yhteydessä puhujamikkiin vuotaneesta äänestä puhujan taukojen aikana, tai vaihtoehtoisesti kameroiden omien mikrofonien nauhoituksista. Toteutustapa: konkkamikki(pari) eduskunnan portaille osoittamaan yleisöön päin, jota ei ajeta ulos, vaan taltioidaan erilliselle raidalle (mono/stereo). Pahoittelut, että asia tällä kertaa unohtui, pääpaino oli kuitenkin äänentoistossa paikan päällä. -- Kemppi

WWW-sivut

WWW-sivuilla on kävijöitä varmasti mielenosoituksen jälkeenkin. Miten olisi, jos niitä ei enää kutsuttaisi jo olleeseen tapahtumaan, vaan kiitettäisiin osallistujia aktiivisuudestaan ja muita kiinnostuksestaan. Samoin voitaisiin esittää tulevaisuuden näkymiä, jos sellaisia on. Tämän kohdan toteuttaminen ei muuten ole vieläkään myöhäistä, se olisi ollut parempi vain hoitaa aiemmin. --Kemppi

Wikille olisi ehkä ollut hyvä saada vastaava, joka kävisi säännöllisesti sivuja läpi, merkkaisi vanhentunutta materiaalia vanhentuneeksi, poistaisi päällekkäisyyksiä, yhdenmukaistaisi...

  • botti sopisi tähän työhön hyvin, jonkun wikipediabotin pohjalta voisi ehkä väsätä
    • Mielestäni botti ei voi tehdä järkevää tulosta. Wikistä on valitettu ettei löydy esimerkiksi tietoa. Sitä pitäisi jonkun _ihmisen_ muokata sisällöltä selkeämmäksi.

Ilmoittautumislomake

  • Lomakkeessa olisi hyvä olla myös kenttä "oletko ensimmäistä kertaa mielenosoituksessa"?, tai "Kuinka monta kertaa olet ollut mielenosoituksessa?", tai muuta vastaavaa.

Logistiikka

Kuljetukset

Vaikka tällä kertaa pienellä venymisellä saatiinkin hoidettua tavaralogistiikka kohtuullisesti, ilman suurempia töppäyksiä tuli siihen jatkossa valmistautua paremmin. Logistiikasta vastaamaan pitäisi saada selkeä vastuuhenkilö, jolle kaikki ne ilmoittautuvat, joilla on jotain kuljetustarpeita. Mikäli henkilökuljetuksia järjestetään niin niille oma vastuuhenkilö ja tavaralogistiikalle oma. Vastuuhenkilön ei tarvitse olla se joka ajaa seitsemää autoa samanaikaisesti, vaan se joka tietää mitä pitää kuljettaa, mistä, mihin ja milloin ja kuka kuljetuksen hoitaa.

Henkilökohtaiset työkalut